Junnupäivät



JUNNUPÄIVÄT JUVAN ERÄHOVISSA
01.- 02.12.2007


Nuoret ja koirat


Suomen Dreeverijärjestön ensimmäiset junnupäivät järjestettiin Juvan Erähovissa. Osallistujia saimme mukaan ensimmäisenä päivänä 8 ja toisena päivänä 9 nuorta. Saimme nuorten mielenkiinnon heräämään metsästykseen ja eritoten dreevereihin, joita oli esillä junnuja varten. Ruokailusta vastasi Anneli Varjus, joka oli loihtinut maittavan keiton ja järjesti eväät myös seuraavalle metsästyspäivälle. Ilpo Purhonen kertoi metsästysvarustuksesta, metsästysretkistä dreevereillä sekä esitteli koiratutkaa Rekon toimiessa mallina.

Saimme vieraaksemme Veli- Matti Pekkarisen Etelä- Savon RHP:stä, hän sai nuorten mielenkiinnon heräämään kertomalla jousimetsästyksestä ja piti meille pienen esityksen, kuinka jousta käsitellään ja kuinka sillä ammutaan. Jänistä Veli- Matti ei kuitenkaan ollut saanut saaliikseen vaan esim. majavan. Eläintunnistuskilpailu osoittautuikin yllättävän vaikeaksi tehtäväksi. Tehtävänä oli tunnistaa eläimiä nahkoista, jaloista ja mm. sarvista. Kilpailu onnistui hyvin ja voittajajoukkuekin löytyi sekä palkittiin.

Esa Niemi kertoi nuorille Suomen dreeverijärjestöstä ja dreevereistä yleensä, sekä jakoi lehtiä ym. materiaalia nuorille kotiin vietäväksi. Onnistunut ensimmäinen päivä päätettiin iltanuotioon ja makkaran paistoon.

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen Ismo Putkonen piti nuorille "Ylituomarin Puhuttelun" ennen metsään lähtöä. Jakaannuimme ryhmiin ja pidimme metsästyspäivän dreevereillä. Metsässä nuorilla oli mukana digikamerat, joilla he ottivat kuvia metsästyspäivän tapahtumista. Päätimme palkita parhaan kuvan, joka oli kuva karhun kynsimästä puusta. Hyvää metsästysonnea oli yhdellä ryhmällä, joka sai saalikseen jäniksen. Arvoimme nuorten kesken upean puukon ja paljon muita palkintoja, jotka oli järjestänyt Markku Latvanen. Voimme olla tyytyväisiä ensimmäisiin junnupäiviin. Ensi vuonna uudestaan vaikka jossain muualla päin Suomea.

Eija Kairasalo


Päivän saalis

YLÖS

Klikkaa kuvaa isommaksi