Ohjeita palkintojen anomisesta
Valtakunnalliset kiertopalkinnot
ANOTTAVAT PALKINNOT
Palkinnot on anottava kirjallisesti tammikuun loppuun mennessä (anomuksessa postileima viim. 31.1.), anomuksen vastaanottaja on ilmoitettu alla kunkin palkinnon yhteydessä. Yhdellä anomuksella useampaa palkintoa anottaessa on anomuksessa täsmennettävä palkinto ja sen perusteluna olevat tulokset. Täsmentämätöntä anomusta ei huomioida.
Anojan on ilmoitettava kaikki mahdolliset tulokset. Järjestön puolesta lisätään ne tulokset, joita ei ole ollut mahdollista saada ennen anomisajan päättymistä.
1. VÄHÄNIITYN METSÄSTYSTORVI, lahj. Aleksanteri Vähäniitty 1959 Vuoden parhaalle nuorelle koiralle, joka on alle 3 vuotta saavuttaessaan koepalkinnot. Koirien välisen keskinäisen paremmuuden ratkaisee SDJ:n hallitus vertaamalla palkintojen laatua ja määrää suhteessa koekäynteihin. Kahden tasavertaisen koiran kesken paremmuuden ratkaisee I palkintojen lukumäärä. Jos I palkintoja on yhtä monta, II ja III palkintoja samoin kuin koekäyntejä yhtä monta, ratkaisee pistemäärä. Anomukset sihteerille.
2. VUODEN KULTADREEVERI. ARVO JA PLAKETTI Vuoden kultadreeverin arvoa on anottava jalostustoimikunnalta tammikuun loppuun mennessä. Jalostustoimikunta valitsee kultadreeveriuroksen ja -nartun anomusten ja ATK-ajon pisteiden perusteella. Valinnassa otetaan huomioon kaikkien jälkeläisten kalenterivuoden aikana saavuttama koe- ja näyttelytuloksista saatujen pisteiden keskiarvo. Keskiarvo lasketaan erikseen näyttely- ja koetuloksille jälkeläiskohtaisesti, minkä jälkeen pisteet lasketaan yhteen. Pisteiden mennessä tasan ratkaisee koetulosten parempi pistemäärä.
Pisteitä koira saa:
Näyttely
- Erinomainen 5 pist.
- Erittäin hyvä 3 pist.
- Hyvä 2 pist.
- Tyydyttävä 1 pist.
- Hylätty 0 pist.
Lisäpisteitä saa
Koetulokset
- MVA 5 pist.
- SDJ:n erikoisnäyttelyn ROP 5 pist.
- Vuoden Voittaja 5 pist.
Lisäpisteitä saa:
- VOI 1 7 pist.
- AVO 1 5 pist.
- VOI 2 3 pist.
- muut tulokset 2 pist.
- tulokseton koekäynti 1 pist.
- suljettu 0 pist.
- KVA ja kettuvalio 10 pist.
- Vuoden ajomestari 10 pist.
- Maaotteluvoittaja 10 pist.
- Kennelpiirin mestari 5 pist.
Urosten jälkeläisten pitää olla vähintään kolmesta nartusta, narttujen kahdesta eri pentueesta. Kaikista yli vuoden ikäisistä elossa olevista jälkeläisistä pitää vähintään 40 % olla palkittu näyttelyissä tai kokeissa.
4. VUODEN KASVATTAJA. ARVO JA PLAKETTI Vuoden kasvattajan arvoa on anottava jalostustoimikunnalta tammikuun loppuun mennessä. Jalostustoimikunta valitsee vuoden kasvattajan anomusten ja ATK-ajon antamien pisteiden perusteella. Valinnassa otetaan huomioon kaikkien näyttelyissä ja kokeissa palkittujen kasvattien kalenterivuoden aikana saavuttama koe- ja näyttelytuloksista saatujen pisteiden keskiarvo. Keskiarvo lasketaan erikseen näyttely- ja koetuloksille jälkeläiskohtaisesti, minkä jälkeen pisteet lasketaan yhteen. Pisteiden mennessä tasan ratkaisee koetulosten parempi pistemäärä. Anojalla on oltava vähintään kaksi pentuetta ja kymmenen kasvattamaansa pentua. Kaikista yli vuoden ikäisistä elossa olevista kasvateista pitää vähintään 40 % olla palkittu näyttelyssä tai kokeissa.
Pisteitä kasvattaja saa:
NäyttelyLisäpisteitä saa:
- Erinomainen 5 pist.
- Erittäin hyvä 3 pist.
- Hyvä 2 pist.
- Tyydyttävä 1 pist.
- Hylätty 0 pist.
Koetulokset
- MVA 5 pist.
- Kasvattajaluokka 1 5 pist.
- SDJ:n erikoisnäyttelyn ROP 5 pist.
- Vuoden Voittaja 5 pist.
Lisäpisteitä saa:
- VOI 1 7 pist.
- AVO 1 5 pist.
- VOI 2 3 pist.
- muut tulokset 2 pist.
- tulokseton koekäynti 1 pist.
- suljettu 0 pist.
- KVA ja kettuvalio 10 pist.
- Vuoden ajomestari 10 pist.
- Maaotteluvoittaja 10 pist.
- Kennelpiirin mestari 5 pist.
5. VÄINÖN KIERROS; lahj. Väinö Kekkonen Jännevirta 1987. Jalostuksellisesti parhaalle nartulle, näyttely- ja koetulokset. Katkeaa sille, kenen nimi viimeisenä mahtuu. Nartun ikä korkeintaan 10 vuotta (elossa oleva) Jälkeläisillä pitää olla tuloksia kokeista ja/tai näyttelyistä, jotta palkintoa voi hakea.
Pisteitä annetaan seuraavasti:
Pisteet lasketaan yhteen ja jaetaan nartun kaikkien syntyneiden pentujen lukumäärällä. Siitä saatu keskiarvolukema on tulos, jonka perusteella palkinto jaetaan. Anomukset jalostustoimikunnan puheenjohtajalle tammikuun loppuun mennessä.
- KVA = 15 p
- VOI 1 = 10 p
- VOI 2 = 8 p
- VOI 3 = 6 p
- AVO 1 = 8 p
- AVO 2 = 4 p
- AVO 3 = 2 p
- Tulokseton käynti = 1 p
- MVA = 10 p
- Näyttelyn laatumaininta erinomainen = 5 p
- Näyttelyn laatumaininta erittäin hyvä = 3 p
- Näyttelyn laatumaininta hyvä = 2 p
- Näyttelyn laatumaininta tyydyttävä = 1 p
6. SKOOL BENKULLE; lahj. Bengt G. Värekoski Espoo 1994
Koiranomistajalle, jonka koira on kuluneen kauden aikana parhaiten menestynyt kansainvälisissä näyttelyissä / ajokokeissa - ajokoetulos menee ohi näyttelytuloksen, ellei ole kyse Maailman- tai Euroopanvoittajatuloksesta. Koiran on oltava rodultaan dreeveri.
Palkinnon saa omakseen se palkinnon haltija, jonka hallussa se on ollut sinä vuonna kun Benkku poistuu SDJ-FDK:n riveistä - suurempiin kuvioihin.
Palkinnon haltija on velvollinen kaiverruttamaan ko. palkintoon koiran nimen, rekisterinumeron, omistajan nimen ja kotipaikan sekä vuosiluvun. Samoin palkinnon haltija on velvoitettu tuomaan tai välittämään palkinto vuosikokoukseen, myös siihen ns. viimeiseen kokoukseen kun palkinto ja Benkku katkeaa.
Jalostustoimikunta ratkaisee palkinnon haltijan saavutettujen tulosten perusteella.
Anomukset tuloksineen jalostustoimikunnan puheenjohtajalle tammikuun loppuun mennessä.

