Suomen Dreeverijärjestö jalostustoimikunta 2005
Dreeverin jalostuksen tavoiteohjelma
Hyväksytty Suomen dreeverijärjestön vuosikokouksessa 25.3.2006
1 Yhteenveto
Suomeen dreeveri vakiinnutti asemansa 1950 luvun lopulla, jolloin niitä käytettiin runsaasti ketunmetsästykseen. Dreeveriä pidettiin yleisesti erittäin sitkeänä ajurina. Rodun suosio kasvoi nopeasti ja uutena rotuna se joutui hyväksyttämään asemansa maassamme.Vuosikymmen 1960 oli hyvin ristiriitaista aikaa, taloudellinen kasvu kiihtyi ja maamme metsästyskulttuuri muuttui. Myös nuori rotumme kohtasi vastoinkäymisiä ja hyvin ristiriitaisen kannattajajoukkonsa. Tultaessa 1970- luvulle siirryttiin liennytyksen aikaan. Yhteistyö alkoi ja voitiin keskittyä dreeverin kehittämiseen maassamme. Uudelle rodulle asetettiin aluksi hyvin ristiriitaisia vaatimuksia.
Vasta päätös dreeverin rotumääritelmän vaatimusten asettamisesta vastaamaan rodun kotimaan Ruotsin asettamaa rotumääritelmää aloitti koiramme kehitystyön ja määrätietoisemman jalostustyön rotujärjestössämme.
Dreeveri on ollut helppo kehittää nyky-yhteisöön sopivaksi käyttökoiraksi. Harrastajamme ovat olleet aktiivisia käyttökokeissa ja näyttelyissä käyttäjiä. Tietoa siis on ollut yllättävän paljon järjestelmällistä jalostustyötä ajatellen. Tiedon kulku vain on ollut hyvin hajallaan ja jalostukselliset päämäärät vaihdelleet liiankin usein.
Kunniakkaasti 1980- luvulla alkanut dreeverikannan yhtenäistäminen toteutui loistavasti. Rotukantamme saatiin luonteeltaan oikeantyyppiseksi ja vastaamaan rodun kotimaan tavoitteita. Keskikorkeus saatiin kuriin ja mikä tärkeintä yhteistyö Ruotsin kanssa käynnistyi uudelleen.
Dreeveri ei koskaan ole saavuttanut suuren muotikoiran suosiota ja koira on säilynyt hyvin alkuperäistarkoituksessaan metsästäjien käsissä ja sen käyttöominaisuuksien vaalintaan meidän on jatkossa panostettava huomattavasti enemmän.
Dreeverin sukulaisuusaste on laskenut vaikka kantamme onkin melko vähäinen. Sopivat tuontikoirat ovat pitäneet rotumme sukulaisuusasteen alhaisena ja terveenä
Dreeverin jalostuksessa tullaan jatkossakin tavoiteohjelman mukaisesti tavoittelemaan seuraavia päätavoitteita;
- Hyvä metsästysinto, kuuluva haukku ja erityisesti halutaan vaalia koiran erinomaista ajotaitoa.
- Oikea käyttökoiralle sopiva rakenne, joka pyrkii hitaaseen, rauhalliseen ajotapaan.
- Terve luonne ja rodunomainen ulkomuoto.
Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on meidän tulevaisuudessa pystyttävä käyttämään paremmin aineistoa, joka meillä rodustamme on. Kennelliiton jalostusohjelmisto antaa meille riittävän pohjan rakentamaan ohjatumpaa tulevaisuutta.
Käytämme myös rodun kotimaan kattavaa tietokantaamme hyväksi mm. osallistumalla yhteisiin siellä järjestettäviin rodun jalostuskomitean kokouksiin ja katselmuksiin. Erityisen huolella meidän pitää seurata keuhkoödeeman tutkimusta ja kehitystä länsinaapurissamme, koska meillä on jo sinänsä vilkasta jalostusaineiston käyttöä maan rajojen yli.
Rodun tulevaisuus maassamme näyttää hyvältä. Tietysti huolenaiheita koko metsästykselle ja rodun kehitykselle tulevat antamaan;
- Metsästyksen asema nyky-yhteiskunnassa
- Voimistuneet suurpetokannat
- Käyttäjäkunnalle ohjattu oikea tiedonkulku
Jalostuksellisesti myös tulevaisuudessa saadaan uusia haasteita onnistuneen siitosmateriaalin tuonnista muista pohjoismaista. Meidän on varmasti suunniteltava asemaamme uudelleen metsäkauriskannan edelleen lisääntyessä maassamme. Rotuammehan ei voida käyttää maassamme kauriin metsästykseen
Lisäksi meidän on aika päivittää käyttökokeidemme sääntöjä. Niissä alkaa olla hyvinkin vanhoja tulkintoja, jotka eivät enää sovellu palvelemaan kunnolla nykyisen käyttökoiran jalostuksessa.
2 Taustaa rodusta
Dreeveri on kehitetty Ruotsissa saksalais-sveitsiläis-itävaltalaisesta mäyräkoira-ajokoirasta, dacksbrackesta. Rodun keskieurooppalainen alkuvaihe on pitkä. Noin sadan vuoden ajalta voidaan seurata koiran muotoutumista. 1800-luvulla todetaan Saksan ja Itävallan vuoristoseudulla käytetyn mainittuja sekamuotoja ajometsästykseen. Rodun kehitykselle on ollut onneksi, että sen jalostustyöhön on talonpoikien ja vuoristometsästäjien ohella vuosikymmenien kuluessa osallistunut joukko eteviä ja nimekkäitä kynologeja. Vuonna 1879 kirjattiin ensimmäinen bracke eli saksalainen ajokoira. Ihanteena pidettiin 36-40 cm säkäkorkeutta, jonka katsottiin riittävän rauhalliseen ja tehokkaaseen ajotyöskentelyyn myös vaikeilla vuoristoseuduilla.Riistansuojelu ja metsästys liikaa ajoeläintä hätyyttämättä sai jo tällöin voimakkaasti jalansijaa myös koirien jalostustyössä. Vuonna 1886 annettiin näille matalille, pitkärunkoisille ajokoirille dacksbracke-nimi. Väritys oli vaihteleva mustista ruskeisiin valkoisin merkein. Vuonna 1896 perustettiin kansainvälinen dacksbrackeklubi. Siitostoiminta ja rotuominaisuuksien täsmentäminen saivat voimakkaasti yhtenäiset suuntaviivat ja vuonna 1898 vahvistettu rotumääritelmä ei oleellisesti eroa dreeverin nykyisistä rotumerkeistä.
Etelä-Ruotsiin tuotettiin 1910-luvulla saksalainen rotu westfälische dacksbracke, jonka ensimmäinen yksilö rekisteröitiin vuonna 1913. Rodusta ei kuultu paljonkaan ennen 1930-lukua, jolloin alettiin kiinnittää huomiota sen kykyihin kauriinajossa. Vuonna 1947 bracken ruotsalainen muunnos nimettiin dreeveriksi, sillä se oli 2 cm brackea korkeampi. Vuonna 1953 dreeveri tunnustettiin ruotsalaiseksi roduksi. Sitä pidetään lähinnä "itsestäänselvyytenä" kauriinajossa, mutta se on yhtä arvostettu jänis- ja kettujahdissa. Olennaisimmat osat dreeveristä ovat rakentuneet käyttötarkoitusta eli ajometsästystä varten. Sen tulee voida työskennellä tehokkaasti pohjoismaisessa maastossa ja ilmastossa. Dreeveri on puhdas metsästyskoira ja sitä pidetään hyvin harvoin yksinomaan seurakoirana.
Ei ole tiedossa missä määrin Suomeen on aikaisemmin tuotu dacksbracke-yksilöitä suoraan Saksasta tai Skandinaviasta. Suomeen ensimmäisen dreeverin, Flicka-nimisen dreeverinartun, toi Dir.cant P.O. Salokannel 17.6.1952. Samana vuonna tuotiin ainakin kaksi urosta, joista toinen oli ev.ltn. S.O. Lindgrenin Ådholmens-kennelin kantauros Slätö-Harg. Tästä dreeverikanta alkoi nousta lisätuonneilla. Sättinge-kennel toimitti seuraavina vuosina toistakymmentä kantanarttua parhaista verilinjoistaan S.O. Lindgrenille, jonka suur-kennel Pernajassa toi pentueina useita satoja korkealuokkaisia dreevereitä maahamme vuoteen 1967 mennessä. Näin dreeveri saavutti Suomessa oman kannattajajoukkonsa, joka on vienyt rotua eteenpäin humaanin metsästystavan omaavien henkilöiden metsästyskoirana. Dreeverin erittäin nopea yleistyminen metsästäjien käyttökoirana sai myös aikaan ristiriitaisia näkemyksiä rodun kehittämisestä.
Suomalaiset dreeverinharrastajat eivät hyväksyneet rodun kotimaan Ruotsin dreeverin säkäkorkeuden 2 cm pudotusta ja lisäksi uuden yhdistyksen perustaneita harrastajia kaiversi rodun käyttö Ruotsissa kauriin metsästykseen. Monille pettymystä tuotti myös Ruotsista tuodut jalostuskoirat, jotka säkäkorkeuden laskun jälkeen olivat jalostusmateriaalina ylärajan koiria. Suomessa ei juuri ollut luontaista kauriskantaa muualla kuin Ahvenanmaan maakunnassa, eikä sorkkaeläimen ajattaminen ollut sallittua korkeilla koirilla. Harrastajat perustivatkin oman yhdistyksen; Suomen dreeverinharrastajien yhdistyksen. Harrastajien hajaantuminen tapahtui 70- luvun vaihteessa. Perustetun yhdistyksen rotumääritelmä koirastaan ei suurestikaan poikennut ruotsalaisesta rotumääritelmästä, joskin koirissa oli jonkin verran ylikorkeita yksilöitä. Yhdistyksen toiminta oli aluksi hyvin vilkasta. Rotua ei kuitenkaan tuolloin eikä myöhemminkään hyväksytty omaksi rodukseen ja niin yhdistyksen toiminta hiipui 80-luvun vaihteessa. Hajaannuksen seurauksena dreeverin rekisteröinnit romahtivat n. 800 yksilöstä alle kahteensataan. Myöhemmin rekisteröinnit ovat vakiintuneet 250 koiran tasolle.
Suomen Kennelliito antoi 1980 luvun vaihteen jälkeen rekisteröidä tietyin edellytyksin ns. Suomendreevereitä Kennelliiton hyväksymiksi dreevereiksi. Näitä koiria otettiin takaisin kymmenkunta. Ongelmia aiheutti jalostuksellisesti epätietoisuus näiden yksilöiden taustoista, koska ei voitu tarkkaan tietää jalostuksessa koirien sukulaisuusastetta eikä muitakaan perinnöllisiä ominaisuuksia voitu selvittää pidemmällä tähtäimellä. Positiivisena voidaan kuitenkin nähdä näiden koirien tuoma vuosia jalostuskäytöstä poissa ollut materiaali, koiria käytettiinkin 1980 luvun puolesta välistä alkaen runsaasti jalostukseen.