Suomen Dreeverijärjestö ry Dreeverin jalostusohjesääntö

1. VAHVISTAMINEN
Hyväksytty Suomen Dreeverijärjestö r.y-n hallituksessa 3.6.2000.2. ROTUJÄRJESTÖN TIEDOT
Suomen Dreeverijärjestö r.y on perustettu 11. 12.1955 ja hyväksytty Suomen Kennelliiton jäseneksi v. 1956.3. REKISTERÖINNIT SUOMESSA
Dreevereitä rekisteröidään vuosittain n. 250 kpl.4. RODUN TAUSTA
Etelä-Ruotsiin tuotettiin 1910-luvulla saksalainen rotu westfälische dachsbracke, jonka ensimmäinen yksilö rekisteröitiin vuonna 1913. Rodusta ei kuultu paljonkaan ennen 1930-lukua, jolloin alettiin kiinnittää huomiota sen kykyihin kauriinajossa. Kun aiemmin harvalukuinen kauriskanta vahvistui ja levisi pohjoisemmaksi, yhä useampi metsästäjä tutustui rodun hyviin puoliin. Vuonna 1947 bracken ruotsalainen muunnos nimettiin dreeveriksi, sillä se oli 2 cm brackea korkeampi. Vuonna 1953 dreeveri tunnustettiin ruotsalaiseksi roduksi. Sitä pidetään lähinnä "itsestäänselvyytenä" kauriinajossa, mutta se on yhtä arvostettu jänis- ja kettujahdissa. Olennaisimmat osat dreeveristä ovat rakentuneet käyttötarkoitusta eli ajometsästystä varten. Sen tulee voida työskennellä tehokkaasti ruotsalaisessa maastossa ja ilmastossa. Dreeveri on puhdas metsästyskoira ja sitä pidetään hyvin harvoin yksinomaan seurakoirana.Suomeen ensimmäisen dreeverin toi P.0 Salokannel vuonna 1952. Tästä dreeverikanta alkoi lisätuonneilla. Seuraavina vuosikymmeninä dreeveri saavutti Suomessa oman kannattajajoukkonsa, joka on vienyt rotua eteenpäin humaanin metsästystavan omaavien henkilöiden metsästyskoirana.
5. SUOMEN DREEVERIKANTA
Suomessa arvioidaan dreevereitä olevan 2000-2500.6. RODUN JALOSTUKSEN TAVOITTEET
Tämän tavoiteohjelman liitteenä on dreeverin rotumääritelmä, jossa verraten yksityiskohtaisesti kuvataan rodun ulkomuotoon ja rakenteeseen liittyviä toivottuja ominaisuuksia.Metsästysominaisuuksien lisäksi on kiinnitettävä huomiota ulkomuotoon, terveyteen ja luonteeseen.
Jalostustoimikunnan tulee pyrkiä kehittämään koirien metsästysominaisuuksia aikaisemmin saavutettujen hyvien ominaisuuksien siitä kärsimättä.
7. JALOSTUKSEN PAINOPISTEET
7.1 Jalostuspohja
Kapea, tulisi saada laajemmaksi. Hyvät tuontikoirat ovat tervetulleita.7.2 Tyyppi ja rakenne
Tyypissä on pyrittävä rodun kotimaan vaatimuksia vastaaviin koiriin. Raajojen tulee olla suorat ja käyräjalkaisuutta tulee välttää. Koiran koko tulee olla rotumääritelmän mukainen, ihannekorkeus nartut 33 cm, urokset 35cm.7.3 Luonne
Dreeverin tulee olla itsevarma ja vapautunut, ei hermostunut, arka eikä milloinkaan aggressiivinen.8. TERVEYS
Suositellaan että siitokseen käytetään terveitä koiria ja pyritään välttämään perinnöllisiä sairauksia.9. JALOSTUSORGANISAATIO
Dreeverinjalostuksesta tietoa ja neuvoa-antavana elimenä toimii Suomen Dreeverijärjestö r.y:n hallituksen valitsema jalostustoimikunta.10. JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ
10. 1 Yleiset vaatimukset
Siitoskoiran (narttu/uros) alaikäraja siitokseen käytettäessä on 1,5 vuotta, vastaavasti nartun siitoskäyttöä tulee harkita sen täytettyä kahdeksan (8) vuotta sekä ensimmäistä pentuetta teetettäessä kuusi (6) vuotta.
Terveitä, rotutyypiltään oikeita käyttökoiria. Suku- ja linjasiitosta pyrittävä välttämään.Nartun tulee olla palkittu näyttelyssä vähintään 2 palkinnolla. Urokselta toivotaan vähintään 1 palkintoa. Lisäksi toisella tulisi olla metsästyskoepalkintona vähintään AVO 1.
Suositeltavaa on, että molemmat vanhemmat olisi lonkkakuvattu.
Lonkkaniveldysplasian osalta jalostustoimikunnan hyväksynnän saa, jos molemmat ovat A-B. Toisen vanhemmista ollessa C, toisen tulisi olla A.
D-lonkkaisen koiran siitoskäyttö on hyvin kyseenalaista.
Koiran tulee olla huippuluokkaa niin metsästysominaisuuksiltaan kuin ulkomuodollisesti ja käyttö hyvin rajattua (1 -2 pentuetta). Urosta tulee käyttää harkitusti siitokseen ennen kuin sen jälkeläisistä on osa yli vuoden ikäisiä, sekä käyneet näyttelyissä ja metsästyskokeissa.
Todettua epilepsiaa sairastavaa koiraa eikä sen lähisukulaista tule käyttää siitokseen eikä luonteeltaan selvästi vihaista koiraa. Selvästi nollaavan vian näyttelyssä omaavat koirat tulee jättää siitoskäytöstä.
Muissa selvästi esille tulevissa ongelmissa ja tilanteissa jalostustoimikunta harkitsee tapauskohtaisesti mitä tulee tehdä.
10.2 Kasvattajaa ja pentueita koskevia suosituksia
Kasvattajalle on eduksi olla SKL-FKK: n ja Suomen Dreeverijärjestö r.y:n jäsen.Kasvattajan tulee huolella valita pennuilleen ostaja dreeverin käyttötarkoituksen mukaan sekä aktiivisesti seurata kasvattamiensa pentujen kehitystä.
Kasvattajan toivotaan ilmoittavan pentujen ostajien tiedot järjestön jäsensihteerille.
Kasvattajan toivotaan ohjaavan ostajan järjestäytyneen toiminnan piiriin.
Kasvattajan toivotaan ilmoittavan pentujen ostajien osoitetiedot yhdistyksen jäsensihteerille (paikalliskerhot).
11. TAVOITEOHJELMAN TOTEUTUS
Ohjelman mukaisiin tavoitteisiin pyritääna) noudattamalla
- SKL-FKK:n jalostukseen liittyviä ohjeita ja määräyksiä
b) järjestämällä
- kasvattajapalavereita
- jalostus- ja jälkeläistarkastuksia
c) keräämällä jalostuksessa tarvittavia tietoja ja jakamalla eri yhteyksissä k.o tietoa ja informaatiota
d) tarkistamalla tavoiteohjelman muutostarpeet tarvittaessa
